HEIKKI (kääntyy miettivänä). — — — Niin, minun pitäisi nyt selittää teille, minkätähden olemme tänne kokoontuneet. Mutta ennen sitä tahtoisin ensin sanoa, miksi olen tähän puuhaan ryhtynyt. Kun ajattelemme esi-isiemme elämää ja sitä tavatonta vaivaa, jonka he ovat kestäneet, raivatessaan jylhistä korpimaista ne hedelmälliset seudut, jotka nyt ovat hallussamme, niin täytyy meidän ehdottomasti tuntea suurta kunnioitusta heitä kohtaan ja ihmetellä sitä sankarimaista sitkeyttä, jolla he polvi polvelta jatkoivat työtänsä, vaikka heidän palkkionsa oli useimmiten karkea pettuleipä ja ennenaikainen hauta. Mutta he tunsivat tehtävänsä ja tiesivät, että heidän työnsä on ainakin tuleville sukupolville hyödyksi ja onneksi, vaikk'ei he itse siitä mitään hyötyisikään, ja että heidän jälkeläisensä tulevat kunnioittaen muistelemaan heitä ja kiittämään heidän työtänsä. Tällaisen ajatuksen elähyttäminä uhrasivat he itsensä viimeiseen saakka. Ja kuitenkin, miten me kiitämmekään heitä, miten kunnioitamme heidän muistoansa? — Me kiitämme heitä siten, että tuhlaamme ja hävitämme sitä perintöä, jonka he niin äärettömällä vaivalla ovat hankkineet; me juomme ja tanssimme heidän muistokseen ja pelaamme korttia heidän kunniakseen. Kas tällaisia olemme me, näiden samojen isien pojat ja tyttäret. Mutta se ei saa jatkua enää. Meidän täytyy hyljätä ne tavat ja isien esimerkkiä seuraten ryhtyä ankaraan työhön itsemme hyväksi ja niiden hyväksi, jotka meidän jälkeemme tulevat, vaikka työmme tuleekin olemaan toisenlaista kuin heidän. Isämme ovat raivanneet meille aineellisesti hyvän toimeentulon, raivatkaamme me siis tuleville sukupolville henkisesti hyvää toimeentulo, niin olemme tehneet työn, joka on täydellisesti yhtä arvokas kuin sekin, mitä isämme ovat tehneet. Meidän työmme on siis henkistä työtä, se on sydämen ja mielen puhdistustyötä, ja kovasti saamme ponnistella ennenkun näemme itsessämme rauhan ja siveyden kukkivan. Mutta meidän täytyy se tehdä, sillä sivistys on se perintö, jonka meidän pitää ja jonka me tahdommekin antaa tuleville sukupolville, että se olisi heille iloksi ja onneksi kuten meidän onnemme on meidän isiemme työssä. Tätä varten, tällaista suurta perkaustyötä varten olen kutsunut teidät tänne ja nyt tahtoisin kysyä, mitä teillä on siihen sanomista?
(Kaikki istuvat hiljaisina.)
OPETTAJA (nousee). Minä ihmettelen suuresti tätä Heikkiä; en sen vuoksi, että hän on oivaltanut ajan vaatimukset, vaan sentähden, että hän näin suurella innolla puuhailee asiassa, josta hänelle itselleen ei ole pienintäkään hyvää. Mutta hän katsookin vain teidän parastanne ja sentähden tahtoisin kehoittaa teitä kaikkia: älkää hetkeäkään epäilkö ottamasta osaa siihen työhön, jonka Heikki äsken nimitti, sillä se on jalointa, mitä ihminen voi tehdä. Siis reippaasti toimeen vaan!
(Istuu.)
HESE. Minä ainakin olen valmis!
HANNA. Ja minä myös!
(Useita hyväksyviä ääniä.)
KREETA-MUORI. Olisi hauskaa tietää, mitä tästä lopuksi tulee?
EMÄNTÄ. Hyvää tietysti. Minäkin vanhoilla päivilläni tahdon ruveta jotakin oppimaan.
KREETA-MUORI (nauraen). Ja oma poikasi opettaa!