EMÄNTÄ. Sepä se hauskaa onkin.
OPETTAJA. Olkoon ihminen vanha tai nuori, kaikki me olemme opin tarpeessa, sillä täysin oppinut ei kukaan voi olla. Elämä on ihmiselle koulunkäynnin aika, se on opin ja kehityksen aika, ja miten hyviksi me täällä kehitymme, sellaisina tulemme toisessa elämässä olemaan.
TANELI. Me olemme siis koulupoikia.
VIKU. Niin, ja Heikki heiluttaa aapistikkua!
(Iloisuutta, hyväksyviä huutoja ja innostumista.
Korven-vaari koputtaa sauvallaan lattiaan.)
KORVEN-VAARI. Kuulkaa minuakin, lapsukaiset, kuulkaa minuakin, vanhaa miestä, joka jo on valmiina hautaan astumaan! Tällaisia sanoja, kuin Heikki äsken puhui, en ole vielä eläissäni kuullut, niin vanha kuin olenkin. Mutta hän puhuu totta, hän puhuu aivan totta! Te olette uuden ajan lapsia ja teidän tehtävänne on toista kuin minun ja minunlaisteni; mutta minä ymmärrän sinua, Heikki, ja käsitän miten onnelliset seuraukset sinun puuhillasi tulee olemaan. Olkoon se teidän elämänne tehtävä. Minä ja minunlaiseni makaamme kohta haudassa, ja mielellään sitä kuoleekin kun tietää lasten olevan onnellisia. Mutta sen sanon, että niin kauvan kuin minussa henki löytyy, tahdon minäkin olla mukana, tahdon totisesti, ja sentähden sanon sinulle, Heikki, että puhu sinä vaan, puhu vaan ja opeta, ja Jumala sinua ja meitä kaikkia varjelkoon.
(Pyyhkii silmiään.)
HEIKKI. Niin, nyt alkaa meidän työmme ja sentähden kajahuttakaamme ilmoille iloinen eläköönhuuto. (Kohottaa kättään.) Eläköön Suomen nuoriso, sen toivo ja menestys! Eläköön!
KAIKKI. Eläköön!