Hänkö juossut perässä! Veri nousi Penttilän päähän. Kuka oli kertonut isännälle? Oliko tyttö kertonut ja päästänyt hänet tulemaan isän läksytettäväksi! Kenties äiti oli kertonut? Ei. Emäntä oli erilainen. Hänen pitäisi ymmärtää nuoria. Mutta oliko hän, Penttilä, oikea mies? Tarkoittiko isäntä perässäjuoksijalla häntä vai oliko joku toinen, joka...? — Penttilän ranteessa alkoivat jänteet näkyä. — Jos joku on uskaltanut, niin — —
Mutta eihän Penttilällä ollut mitään oikeuksia. Jos tyttö on kertonut, niin tietysti asia niin on, että hänen käyntinsä on otettu häiriöksi. Toisella voi olla suurempia oikeuksia. Eihän hän ole edes oikeastaan asiaansa puhunutkaan tyttärelle. — Hän piti asiaa selvänä, luullen tytön pitävän samoin. Ja nyt! Äkkiä joutuu hän syytettyjen penkille. Hän, joka ei milloinkaan ennen ole naista katsonutkaan — niin no, sitä Amerikan tapausta lukuunottamatta. Viho viimeisiä ovat koko naiset!
»En ole juossut», pääsi Penttilältä masentuneesta, »enkä juokse. Juoskoot muut.»
»Muut!» Mustepullo hypähti korkealle isännän luisevan nyrkin jyrähtäessä pöytään. »Luuletko sinä jokaisen hunsvotin saavan juosta minun tyttäreni perässä? Hä!»
Ovelle ilmestyi valkoisiin puettu kalpea olento. »Isä!»
»Mene pois! Ei sinua täällä tarvita.»
»En minä mene. Te riitelette.» Tyttäressä oli paljon isää.
Isäntä hätkähti. Ensi kerran tämän talon seinien sisällä joku häntä vastustaa. Hänen oma tyttärensä vastustaa! Isännän otsalle ilmestyi paksu musta verisuoni. Penttilä nousi seisomaan. Tytär seisoi ovipielessä kalpeana kuin haamu, mutta ryhdiltään kuin hallitsijatar, oman valtakuntansa hallitsijatar. Penttilä astui askeleen taaksepäin. Hän vaistomaisesti tunsi, että noitten kahden on selvitettävä välinsä. Sanoillako? Ei! Se on tarpeetonta. Lapsen siteet isään katkeilevat, siteet, joita totellaan ilman arveluja ja harkitsemista. Mutta uudet siteet solmiutuvat, siteet, joitten toisessa päässä on ymmärtävä ja viisas isä, toisessa naiseksi, ajattelevaksi ja tuntevaksi naiseksi kehittynyt tytär.
»Istu», tömähti isältä Penttilälle kuin tyhjästä asiasta. — Uusi polvi oli astunut Rantamäen lattialle, polvi, jota edustivat tytär ja tuo vieras mies.
Tytär tajusi valtansa suuruuden ja myöskin sen vastuun. Hiljalleen painui hänen päänsä alemmas. Ylpeä ilme oli kadonnut. Pieni kyynel kihosi silmäkulmaan. Nuorten katseet yhtyivät, paljon puhuvat katseet. Tuulena syöksähti tytär ovesta ulos.