Hölmölässä odoteltiin myllymiehiä kotiinpalaaviksi. Turhaan odoteltiin.
Kun leipäjauhon tuojia ei kuulunut eikä näkynyt, lähtivät Hölmölän miehet joutessaan ja nälissään metsälle riistan pyyntiin.
Kotoa lähtiessään muuan hölmöiäis-äijistä laati riihen katolle jäniksen loukun ja pani siihen sianjalan syötiksi.
Toiset kysyivät häneltä että:
»Mitä varten sinä, veli hyvä, riihen päälle jäniksille loukun laitoit?»
»Kah», vastasi loukunlaatija, »kukapa» hän niitten koukkupolvien polkuja tietää, missä ne kulloinkin hyppäilee.»
»Miksikä sinä sianjalkaa olet syötiksi pannut?»
»No, kun hyvää annetaan, niin hyvää saadaan!»
Mutta eivätpä tyhmät jänöt oivaltaneet ovelan hölmöläisäijän syöttiherkun hyvyyttä, sillä tyhjänä pysyi loukku riihen» katolla ja lopulta siitä varikset syötin veivät.
Metsään mentyään ja kotvasen korpea kuljettuaan hölmöläiset kuulivat karhun mörinää ja tuumivat rohkeasti että: