Seuraava mies sen nähdessään sanoi toisille:
»Päällysmies kirveensä heitti mättäälle tuohon, tottakai silloin meidänkin on kirveemme heitettävä.»
Hän jätti kirveensä siihen, ja niin tekivät kaikki muutkin.
Päällysmies takaisin polulle tultuaan ja kulkua jälleen jatkaessaan unohtikin kirveensä siihen mättäälle, mihin sen oli heittänyt. Muut miehet arvelivat, että päällysmiehen osviittojen mukaan on tarkasti tehtävä, ja niin hekin jättivät kirveensä siihen tien oheen kaikki tyynni.
Kun sitten perille tultua piti ruvettaman puita kaatamaan, ei kellään ollut kirvestä. Mitäs siinä, kun ei ollut kirveitä eivätkä pelkällä käsivoimalla saaneet puita kaatumaan, niin oli palattava takaisin sinne, mihin kirveet oli heitetty. Ja koska kerran sillä tavalla joutuivat kulkemaan kotiinpäin, menivät he saman tien yhtäkyytiä kotiin asti. Kotiin sitten jäivätkin siksi päivää.
Seuraavana päivänä toki sentään päästiin hyvään työn alkuun, ja honkia kaatui aika rytinällä.
Kaadettuja hirsiä ruvettiin hevoskyydillä kuljettamaan kylään rakennuspaikalle. Ensimmäistä muhkeata hirsikuormaa ei kuitenkaan saatu kulkemaan juuri minnekään. Hölmöläiset näet olivat latoneet pitkät hirret rekeen poikkipuolin niin, että hirsien päät kapean tien kummallakin puolen takertuivat metsään.
Näin mahdottoman leveäksi rakennettua kuormaa kuljettaessaan olisi moni tyhmempi mies joutunut umpipulaan, mutta hölmöläiset oitis keksivät sukkelan keinon. Sikäli kuin kuorma kulki, kaatoivat he sen edeltä metsää kummaltakin puolen tietä niin lavealti, että kuorma pääsi kulkemaan.
Arvaa sen, että metsä ryskähteii ja ankara oli touhu ja hidasta kulku sellaisessa hirrenvedossa.
Vihdoin viimein kylään asti kuormineen päästyään näkivät he kujalla kukon juoksentelevan. Kukolle oli navetassa tarttunut pitkä oljenkorsi häntään, ja kun kukko juoksi, kulki olki mukana pitkin puolin maata myöten.