Sellainen yleinen tieto sitten annettiin Hölmölän seurakunnan kaikille kulmille, että jahka tulee ensimmäinen selkeä päivä, niin silloin on kannettava valkeutta Hölmölän vastarakennettuun käräjätupaan, joka on vallan pimeä. Kaksi miestä ja pitkä säkki tulkoon jokaisesta talosta.
Kun ensimmäinen kirkas ja aurinkoinen päivä koitti, kokoontui Hölmölän kansaa käräjätalolle, niinkuin määrätty oli. Kenellä oli säkki matkassa, kuka kantoi konttia.
Valkeutta koetettiin kantaa tupaan sillä tavalla, että säkkiä pidettiin longollaan aurinkoa kohden, jotta kirkasta päivänä paistetta valuisi säkki täyteen. Sitten kiireesti napattiin säkin suu kiinni ja aika vauhtia lennätettiin säkki tupaan, missä se aukaistiin niin, että valo pääsisi pimeään huoneeseen. Samalla tavalla tuvassa otettiin säkki täyteen pimeyttä ja kannettiin ulos pihalle.
Seitsemän seesteistä päivää Hölmölän väki käräjätupaansa valkeutta kantoi ja pimeyttä pihalle kuljetti, mutta tupa ei siitä ollenkaan sen valoisammaksi käynyt. Se oli aina vain yhtä pimeä.
Seitsemäntenä päivänä tuli sinne hölmöläisten maille matkaellen mies, mikä lie ollut mieronkävijä, maailman Matti.
"Mitä kansa täällä noin hiki päässä raataa?" kysyi hän kummastellen hölmöläisten puuhan nähdessään.
»Ka, hulluko olet, kun et tuon vertaa älyä! Pimeyttä pihalle, valkeutta tupaan kannamme.»
»Paljonko antaisitte palkintoa», kysyi mieronkävijä, »jos minä pimeyden toimitan pois tuvasta ja valkeutta hommaan sijaan?»
»Paljonko siitä hyvästä tahdot?»
»Sata markkaa jos antanette, niin suostun.»