»Toki sata annamme. Annamme kaksikin sataa, jos vaan valoa toimitat pimeään tupaamme!»
Kaupoista sovittua mies lainasi kirveen, hakkasi sillä pienoisen reijän tuvan seinään ja sanoi:
»Tehkää tuollainen ikkuna, niin päivä tulee tupaan kantamattakin!»
Siitä mierolaismiehen hakkaamasta reijästä tulvahtikin kosolta valkeutta tupaan ja hyvillänsä hölmöläiset lukivat kaksisataa markkaa miehen kouraan.
Kun hölmöläiset sen ikkunaläven teon näkivät peräti tepsiväksi keinoksi, he ilosta innoissaan ahnehtivat yhä enemmän valoa käräjätupaansa ja yhä enemmän ja laveammalti hakkasivat ikkunareikiä, kunnes sitä menoa lopulta olivat ikkunaksi hakanneet kaksi seinää kokonaan. Olisivat hakanneet pois kaikkikin seinät, mutta kun kolmatta seinää rupesivat hakkaamaan, niin siinä samassa jo lysähtikin läjään koko tupa.
X
HÖLMÖLÄISET LÖYTÄVÄT JALKANSA, JA PUUNOKSALLA-ISTUJA LUULEE KUOLLEENSA
Päivänvalon kantamisesta ja ikkunain teosta lopen uupuneina Hölmölän miehet joukolla heittäysivät nurmelle nukkamaan. Mutta nukkumisesta ei aluksi tahtonut tulla mitään, sillä jokainen heistä pyrki välttämättä keskelle makaamaan eikä kukaan halunnut jäädä vierimmäiseksi. Vierimmäisiksi jääneet aina kapusivat toisten yli ja tuppautuivat keskelle.
Tulipa siihen taas se sama viisas mieronkävijä, joka heille ikkunanteonkin oli neuvonut. Hänelle hölmöläiset nyt valittivat pulmaansa:
»Neuvo, hyvä mies, mitä meidän olisi tehtävä, jotta jokainen tässä joukossa pääsisi keskelle maata. Äärelle jää aina joku, vaikka kuinka muuttautuisimme!»