Siitä tuli akoille hätä ja valitus ja suuri päivitys.
»Voi meitä onnettomia, voi voi, yksi on hukkunut, totisesti on yksi meistä surkeasti hukkunut!»
Tulipa siitä silloin tietä myöten muuan vieraan paikkakunnan mies ja kysyi:
»Mikä huuto ja paha parkuna täällä on?»
»Meitä kun pitäisi olla tässä seitsemän ja nyt emme saa luvuksemme enempää kuin kuusi. Yksi en surkeasti hukkunut uimassa ollessamme! Lueppas sinä, mieskulta, vielä vahvemmaksi vakuudeksi, montako akkaa meitä on tässä läsnä!»
Mies kohta ymmärsi asian oikean laidan, naureskeli partaansa eikä ruvennut itse lukemaan, vaan osoitti tiessä olevaa savista kurapaikkaa ja sanoi:
»Pistäkää jokainen nenänne syvälle tuohon kurapuuroon ja lukekaa sitten nenienne painamat reijät. Niin monta kuin kurassa näkyy nenän jälkeä, niin monta teitä on tallella.»
Akat laskeutuivat kontilleen tielle, painoivat nenänsä rapaan ja lukivat sitten reijät. Seitsemän tuli reikää, ja niin oli heitä siis täysi luku ja pääsivät suuresta huolestansa.
Kotiin tullessaan akat iloisina kehuivat, kuinka he ylen taitavasti lukua laskemalla olivat henkiin pelastaneet joukostaan yhden, joka uimamatkalla oli surkeasti hukkunut.
Joutui sitten sekin aika, jolloin ruis oli valmis leikattavaksi. Hölmöläiset silloin kerääntyivät yhteiselle vainiolleen suuriin ruistalkoihin.