Rukiin leikkuu oli Hölmölässä tapana suorittaa seuraavalla tavalla, joka heidän mielestään oli sekä joutuisa että yksinkertainen: Yksi piteli rukiinolkea, toinen piti pölkkyä oljen kupeessa, kolmas taltalla tähtäsi olkea, neljäs löi talttaa kurikalla niin että olki taltan ja pölkyn välissä naksahti poikki, viides kantoi oljen läjään, kuudes sitoi olkiläjän lyhteeksi, seitsemäs kantoi lyhteen kuhilaantekopaikalle, kahdeksas rakensi kuhilasta, yhdeksäs pani kuhilaalle hatun päähän ja kymmenes oli ihan vain aikojaan päällysmiehenä. Kymmenen lyhdettä sillä tavalla oli määrä saada päivässä leikatuksi.
Hikipäin hölmöläiset näin häärivät ruis pellollaan. Mutta välillä oli tietysti syömäänkin mentävä, leipää haukkaamaan ja puuroa popsimaan. Omat omituiset tapansa hölmöläisillä puuron syönnissäkin oli. Aterioidessa pidettiin puurovati pirtin pöydällä, sulattu voi kattilassa pankolla ja maitotiinu aitassa. He ottivat lusikalla puuroa vadista, juoksivat pankolle voisilmään kastamaan, pistivät puurolusikallisen poskeensa ja sitten aika kyytiä yli pihan aittaan maitoa päälle ryyppäämään. Kestihän se ateriointi kauan, kun yhden suupalan syöminen oli kolmessa eri paikassa toimitettava, mutta ei sillä kestämisellä väliä ollut: olihan Hölmölässä kuultu muuallakin maailmassa sanottavan, että sitä paremmin ovat talossa asiat, mitä enemmän syömistä kestää.
Hölmöläisen talkooväen kaikessa rauhassa syödessä meni heidän pellolleen muun maanpaikan mies, joka pajupehkon takaa oli salaa katsellut hölmöläisten rukiinleikkuuta. Miehellä oli sirppi muassa ja sillä hän nyt nopeasti hölmöläisten avuksi leikkasi viidentoista lyhteen verran. Sidottuaan lyhteet hän pystytti ne kuhilaaksi ja loppujen lopuksi iski sirppinsä kiinni kuhilaan nenään, jotta hölmöläiset saisivat oikean vehkeen, millä ruista leikata. Sitten mies meni menojaan.
Hölmöläiset kylläisinä paarustelivat ruualta. Mutta kun he näkivät, mitenkä summaton määrä ruista oli heidän poissa ollessaan leikattu ja äkkäsivät vielä sirpinkin, heille vallan oudon kapineen, kuhilaan nenässä, niin jopa kovasti kauhistuivat:
»Ai ai, mikä noin julmetusti on meidän ruista syönyt. Kah, itse tuossa istuu kykään päällä rukiinsyöjä, peto mikä lienee tai noita, tuommoinen koukero!»
»Nyt meidän elämämme loppuu, kun mokoma rukiinsyöjä tuon verran on jo syönyt ja enemmän syö vielä! Kaiken syö rukiimme tyyten! Tämä pitää pian tappaa iankaikkisesti!»
»Korpeen viskataan, korpeen nääntymään!»
»Ei pidä korpeen viedä. Järveen upotettakoon!»
Järveen päätettiin upottaa.
Kun ei kukaan uskaltanut mennä lähelle, niin noudettiin pitkä nuora, ja kurkotukselta viskattiin silmukka sirpin kaulaan. Järvelle kun sitten alkoivat sirppiä nuorasta vetämällä kuljettaa, niin sirppi kovasti koukeroitsi, milloin varsi milloin käyrä teräpää takerteli maahan ja kiviin ja puunjuuriin.