»Tuossapa se nyt vihdoin on kuin onkin oikein sopiva päällimmäinen kivi meidän myllyymme!»
Viikkomäärin mäen laella sitä kiveä hakattiin, porattiin ja takoa kalkuteltiin siksi kuin se oli saatu tasaisen ympyriäiseksi. Keskelle kiveä porattiin kohtalaisen suuri reikä, niinkuin myllynkivessä tulee olla ja niinkuin olivat neuvoneet tekemään toispaikkakuntalaiset, joilla ennestään oli myllyt ja myllynkivet.
Mutta siihen nähden että myllyä ei oltu ajateltu rakentaa sinne korkealle mäelle keskelle metsää, vaan alas kosken partaalle, arvelivat hölmöläiset, että tottakai myllynkiven on oltava siellä, missä myllykin on. Ja niin piti siis myllynkivi vietämän mäeltä alas.
Käsky sen vuoksi annettiin, että kaikki miehet sylkäiskööt kouriinsa ja kiveä kantamaan alas mäeltä.
Suuri oli punnerrus ja puhkuminen, ennenkuin raskas kivi miehissä saatiin edes maasta nousemaan, saati sitten kannetuksi alas jyrkkää mäen rinnettä myöten.
Kun oli päästy puoliväliin, irtaantui mäen syrjästä pieni kivi, joka iloisesti lähti vierimään jyrkännettä alas.
»Katsokaa, katsokaa!» huusi silloin muuan hölmöläisistä, »noinhan meidän myllynkivemmekin nätimmin menisi mäkeä alas!»
»Voi, voi meitä, kun emme tuota keinoa ennemmin huomanneet!» valittivat toiset, »turhaan olemme tässä raskasta myllynä kiveämme kiskoneet ja kantaneet ja hikipäin raataen aikaamme tuhlanneet. Kantakaamme nyt kivemme takaisin ylös ja annetaan sen sitten itsestänsä alas kiiriä.»
Hölmöläiset rupesivat kantamaan myllynkiveä takaisin mäen päälle. Ja jos oli ollut ankara punnerrus ja puhkuminen kiveä alas kannettaessa, niin nytpä vasta oli punnerrus kahdenkertainen kiveä ylös jälleen vietäessä. Mutta saatiinhan se viimein taas mäen harjalle.
No, nyt oli myllynkiven annettava mennä itsestänsä.