Sekoitimme hiivapulverin liisteriin ja odotimme jännittyneinä tuloksia.
— Älä pistä nokkaasi niin lähelle, varoitin Niemeläistä, jos taikina hyvinkin äkkiä ja rajusti sattuu nousemaan — tämä pulveri kun on kuulemma niin voimakasta.
Ei taikina sentään noussutkaan äkkiä ja voimakkaasti. Se ei noussut ollenkaan. Lopulta se päinvastoin alkoi entisestäänkin laskea ja litistyä.
— Pannaan kaikin mokomin uuniin, neuvoin minä, se käy jo niin arveluttavan litteäksi, että tulemme tässä muuten vielä paperinkin keksijöiksi!
Työnsimme hiilille paistinpannun, johon sekoitus oli mätetty.
Kun alkoi tuntua käryä, otimme sen jälleen ulos.
Taikina oli niin kiihtynyt pannuun, että emme millään tahtoneet saada sitä irtaantumaan. Taltan ja vasaran avulla se lopulta luonnistui.
— Tiedätkö mitä, — sanoin Niemeläiselle tutkittuamme työmme tulosta, — luulen, että olemme kuin olemmekin keksineet viisaitten kiven.
Päässäni on kuhmu. Niemeläinen löi minua sillä »leivällä».
Puuanturat.