En yritä kuvata Niemeläisen kengänpaikkausta. Sitä varten pitäisi olla vähintään sotakirjailija. Lönnrotin sanakirjan uutta painosta varten merkitsin muistiin aivan uusia, meheviä sanoja, joita Niemeläinen keksi tukuttain joka kerta kun hän iski vasaralla peukaloonsa.
Työnsä päätyttyä Niemeläinen veti kengät jalkaansa. Oikeastaan on ehkä väärin sanoa niitä kengiksi. Ne näyttivät pikemmin olevan kaksi tankkia pienoiskoossa.
— Nauratko sinä! huusi Niemeläinen uhkaavasti.
Vakuutin, etten nauranut, ja kätkin kasvoni käsiini.
— Tule mukaan, sanoi Niemeläinen, minä lähden koettamaan minkälaisen vaikutuksen kenkäni tekevät yleisöön.
Ensimäinen vastaantulija oli varovainen. Hän siirtyi jo ajoissa toiselle puolen katua.
Toinen vastaantulija oli suurikokoinen mies. Hän hymyili.
— Suokaa anteeksi, että vaivaan, sanoi Niemeläinen kohottaen hattuaan, minulleko irvistätte?
Mies katsahti merkitsevästi Niemeläisen jalkoihin ja hymyili.
— Kuule, sanoi Niemeläinen minulle, mene hakemaan ajuria. Luulen, että tämä herra on hetkisen kuluttua vietävä kirurgiin.