Niemeläinen ja minä menimme huonekalukauppaan.
— Tässä meillä sattumalta on erinomaisen hieno kalusto. Kuten herrat näkevät, se on tavattoman antiikkinen.
— Jahah, vai antiikkinen, sanoin minä, onko se doorilaista vai joonilaista tyyliä?
— Se on pohjoismaista barokkia, selitti huonekalukauppias.
— Olkoon vaan. Se on kaikesta huolimatta mukavan näköinen. Vai mitä?
— Niin minustakin, sanoi Niemeläinen. Luulenpa, että… niin, mitä se muuten maksaa?
— Viisikymmentäviisituhatta, sanoi huonekalukauppias.
Sain houkuteltua Niemeläisen kadulle, ennenkuin mitään pahempaa ennätti tapahtua.
Kävimme vielä sen jälkeen 29:ssä huonekalu- ja sekalaistavarainkaupassa.
Halvin siisti salinkalusto oli- maksanut Smk. 8,000:—.
Olimme jo uupumuksesta täysin tylsiä löytäessämme toisen kaluston, joka maksoi vain 6,000 markkaa. Sen verran juuri ja juuri vielä jaksoimme, että yhteisvoimin saimme laskettua, että kalustossa edes kaikki jalat suunnilleen olivat tallella ja että saimme hinnasta tingittyä 500 markkaa.