— Niin, tietysti.
— Mutta oikein vanhanaikainenhan sen piti olla, jotta olisi muodinmukainen!
— Katsos, uusi voi tyyliltään olla vanhanaikainen.
— Mutta viidenkymmenen vuoden kuluttua se uudenaikainen vanhanaikainen olisi vanhanaikainen, kun sitävastoin tämä, nykyinen vanhanaikainen kenties silloin jo olisi todella uudenaikaisen vanhanaikainen.
— Akseli rakas, viidenkymmenen vuoden perästä sinä et tarvitse kaappia etkä kirjoja!
— En minä, mutta…. hm…
Ensi kerran elämässään Askola katui, ettei ollut mennyt naimisiin.
Tässä olisi nyt niin mainiosti sopinut vedota jälkeläisiinsä.
— Sallikaahan tuon kaappipahan olla täällä edes isältä perittynä muistokaluna.
— Voi, Akseli kulta, onhan sinulla sitäpaitsi muistona isän kirjoituspöytä, keinutuoli, vaateharja, kaikki hänen viisitoista piippuaan ja..
— Ja joka torstai te molemmat muinaiskalut isän kodista!