— Sitä minä ajattelinkin, kuului ääni katolta, katto on ruostunut!
— Ruostunut se on. Ihan kerrassaan mätä! Mutta tulkaa taivaan tähden alas sieltä! Tulkaa, tulkaa, minä annan oikein hyvää ja makeaa ruokaa ja näytän kauniita kuvia ja teen hassunkurisia temppuja. Tulkaahan katsomaan, houkutteli Askola otsansa hiessä.
Mies kapusi alas, meni suoraa päätä Askolan luo ja laski kätensä hänen olalleen, mutta hypähti kiireesti pari askelta loitommas, kun Askola kohotti keppiään.
— Kuulkaa, sanoi kaapinostaja, te seisotte liian vakavasti ollaksenne humalassa. Te olette sairas. Kuuma ilma on ehkä hämmentänyt järkenne. Olisi parasta, että suoraapäätä menisitte lääkärille.
— Niin, niin, tulkaa tekin, mennään yhdessä, lääkäri on hyvä mies. Ehkä tekin olette sairas?
— En ollenkaan. Huvila minua muuten miellyttää ja kenties ostaisinkin sen, mutta asiain näin ollen ei siitä nyt taida tulla mitään.
— Ensin tulee ostamaan kirjakaappiani, sitten tahtoo ostaa minut itseni ja nyt lopulta huvilani — ajatteli Askola — olen jo tarpeeksi huhtonut hänen seurassaan, lienee jo aika ryhtyä ponteviin toimiin saattaakseni sekä hänet että paikkakunnan asukkaat turvattuun tilaan.
Askola avasi kellarin oven ja sanoi:
— Tulkaahan tänne, niin saatte nähdä jotakin vallan ihmeellistä.
Mielipuoli ei enää näyttänyt välittävän Askolan puheista ja hommista vaan kääntyi poispäin.