Hamlet: Mene luostariin, Ophelia, odottamaan, kunnes olen päässyt tunteestani selville. Mene luostariin! Mene pian!
Ophelia: Hamlet!
Hamlet: Siis palatakseni kysymykseen onko on on, ja eikö ei ei…
Ophelia: Oi, minä tulen hulluksi! (Tulee hulluksi.) Orvokki istui saavin reunalla ja lauloi sinipunaisen silkkilangan karvaisia käpäliä ristiin. Oi oi pieni kalansilmä, älä haukottele, katso, minulla on morsiusseppele varpaissani ja sun liirum sun laarum sun tuulia tei, loiskis! (Hyppää järveen.)
Hamlet: Auttaa vai eikö auttaa? Jos auttaa, niin onko apu apu, kun siitä ei kuitenkaan ole apua? Vai olisiko apu apu silloinkin, kun apu on avuton avussa? Tai toisin sanoen: onko apu aina apu, vaikka apu ei olekaan apu?
Ophelia (hukkuu).
Tuntematon: Erinomaista, erinomaista!
III näytös.
Hamlet (kuninkaan oven ulkopuolella): Kostaa vai eikö kostaa? Avatako ovi vai eikö avata? Aukeneeko ovi sisäänpäin vai ulospäin? Onko minun ovea työnnettävä vai vedettävä? Jos vedän, niin ovea tietysti olisikin ollut työnnettävä, ja jos työnnän, niin ovea olisikin ollut vedettävä, ja olen silloin työntänyt hukkaan. Ja elämän kalliita hetkiä ei pidä hukkaan kuluttaa. Ei hukkaan! Mitä minun siis olisi tehtävä, jotta en vetäisi hukkaan tai työntäisi hukkaan? Ovi aukeaa kuitenkin aina päinvastaiseen suuntaan kuin mihin sitä ensin yrittää avata, päinvastoin kuin sen luulee aukeavan. Mutta jospa siis koetan luulla päinvastoin kuin luulen ja sitten avaan oven siten kuin luulen luulevani olevan päinvastaisen luulon luuloni luulosta! Mutta mikä luulo on oikea luulo? Luulo luulosta, vai luuloko, että luulo luulosta on harhaluulo ja oikea luulo luulosta on luulon luulon vastaluulon luuloteltu luulo. Luulenpa, että luultavasti poistun, luulon salaisuudet ensin selvittääkseni. Siis kysymys on nyt: poistua vai eikö poistua?
Tuntematon: Erinomaista, erinomaista!