— Se on epäilemättä totta. Minä kysyin viime vuonna Rautatientorilla eräältä helsinkiläiseltä ajurilta osaako hän Kalevalaa. Ensi kerran elämässäni näin helsinkiläisen ajurin jäävän vastausta vaille. Hän vain tuijotti. Kysyin toiselta ajurilta, joka sanoi että Kalevalaa! hahhah vai on sille nyt annettu sellainenkin nimi hehheh, ei, ei hänellä nyt ollut varastossa. Kolmas ajuri alkoi lausua — Dantea. Ainakin hän alkoi Helvetti-runoelman nimestä. Jatkoa en uskaltanut kuunnella. Seuraava ajuri lähti kiireesti ajamaan pakoon. Toiset olivat kerinneet ilmoittamaan, että minä olin epäilyttävä. Senjälkeen helsinkiläiset ajurit aina ajavat pakoon minut nähdessään. Jos minulla joskus olisi rahaa ajelemiseen, niin en saisi ajuria.
— Onneksi sinulla koskaan ei ole rahaa.
— Onpa.
— Lainaappas hieman.
— Nyt minulla ei satu olemaan.
— Vai niin. No, lausuppas sinä sitten ulkoa joku kaunis kohta
Kalevalasta. Sinä, joka sitä vaadit ajureiltakin.
— Minäkö?
— Niin, sinä.
— Joku kaunis kohta?
— Niin. Kalevalasta.