Antti ja Yrjö söivät niukan illallisensa särpimettä. He eivät ottaneet osaa toisten keskusteluihin eivätkä tiedustelleet, mistä toiset tulivat tai mihin olivat menossa.
Keskenäänkään he eivät monta sanaa vaihtaneet, ja pian he laskeusivat levolle peurannahkoille.
Yrjö nukkui heti. Mutta Antti makasi valveilla, iltapiippuaan poltellen. Silloin hänen korvansa erotti, mitä toiset haastelivat.
"Kuuluu Sodankylän poroaidalla myyneen monen tuhannen markan edestä paljasta Ruotsin konjakkia…"
"Voi turkanen!"
"Eivätkä osuneet poliisit hänen kätköilleen, jotka kuuluvat olleen aivan likellä poroaitaa… Mutta kiinni olisivat panneet, jos kohdanneet olisivat."
"Mutta eivät kohdanneet?"
"Eivät. Oli valehdeltu poliiseille. Sillä on omat suojelijansa…
Pakoon pääsi."
"Pakoon, vaan täällä se nytkin kiertelee. Tukkityömaille on menossa."
Antti arvasi, että miehet puhuivat Pirtu-Santerista, joka monta vuotta jo oli viinaa myynyt pitkin Lappia.