"Keneltä kuulit, että on täällä ollut?" kysyi isäntä mennen jo pirtin ovella.
"Oli käynyt Kettu-Iisakki siinä meillä ja Selmalle kertonut."
"Tässähän se näkyi kaljattelevan Iisakkikin Vänttisen aikana."
Isäntä laski halkosylyksen lattialle, niin että pirtti jymähti.
Antti istahti käskemättä penkille ja alkoi päästellä laukkuaan irti.
"Jopa se nyt oli, kun en saanut puhutella", päivitteli hän, pyyhkäisten laihoista kasvoistaan hikeä, ja kysyi sitten yhteen menoon:
"Lieneekö siinä puheessa ollut perää, että tukinajoon oli ollut miehiä hakemassa? Iisakki oli Selmalle sanonut…"
"Perä siinä on", alkoi isäntä puhua, yskien kuivaa yskää. "Perä siinä on. Kuuluu tulevan valta-ajo nyt Airiselän maille, ja nyt pitäisi miesten aloittaa, vaan lumen vähyys on esteenä. Vänttinen tulee ylijohtajaksi, puulaaki luottaa Vänttiseen, kuulemma, ja on antanut hänelle kaiken vallan Airiselän mailla… On se semmoinen turhantarkka mies, Vänttinen. Ei kuulu ottavan ajoonsa yhtään viinaanmenevää miestä, raittiita hakee… Kuuluukin olevan taas se Pirtu-Santeri viinoineen liikkeellä… eikä sille voi virkakuntakaan mitään… Tulee, kuulemma, niin suuri ajo, ettei ole takatalvina niin suurta ollutkaan… Ja kuuluvat olevan Airiselän puut järjestään jättiläispuita… että kysyy miestä jos hevostakin…"
"Kysyypä tietenkin", myönsi Antti, mutta lisäsi sitten huolestuneena: "Olisin minä puhunut Vänttiselle… jos hyvinkin olisi ottanut minutkin ajoon… kun jäivät meillä niin hyvät välit viime talvena… ja jos oma poika tulisi kumppaniksi…"
Isäntä ryiskeli kuivaa yskäänsä ja sanoi: "Maltahan nyt, kun kerron.
Terveiset pani sinulle ja käski tulla…"