Hän tuli keksinnöstään niin hyvilleen, että massautti Mustaa nopeampaan vauhtiin. Päivä oli puolessa, kun he saapuivat Hyrränperään, sinne, mihin puulaaki vartavasten oli pirtin ja tallin rakennuttanut tukinajajille syöttöpaikaksi.
Kauas jo kuului kova meteli Hyrränperästä, kuului kuin juopuneitten rähinää ja karkeita kirouksia.
Paljon oli Hyrränperässä hevosia, jotka aisapäässä söivät. Miehiä kulki edestakaisin lähellä olevasta lähteestä vettä hevosilleen kantaen. Juovuksissa näyttivät miehet olevan, muutamat hieroivat tappelua. Pirtistä kuului tanssinjyske ja huuliharpun soitto. Antti ja Yrjö näkivät, että jotkut miehistä tanssivat, yksin hyppien ja rallattaen.
Antti pysäytti hevosensa, nouti ämpärillään vettä lähteestä ja tarjosi
Mustalle. Ja aikoi lähteä.
"Mikä tuo mies on, joka ei hevostaan aio syöttää!" huusi hänelle joku.
Antti katsoi sinnepäin ja tunsi sen pitkäviiksisen miehen, joka niin nopeasti oli Linnanrovan tallin päästä lähtenyt.
"Mies hoi! Älä aja! Osta viinaa!" kuuli hän huudettavan yhtäältä, ja toisaalta taas kuului:
"Älä aja! Varro että muutkin ehtivät matkaan."
Eräs juopunut yritti Mustan ohjiin, muka pidättämään.
Antti napsautti ohjaksilla Mustaa, se töytäsi eteenpäin, ja mies pyllähti kinokseen.