"Eipä tiedä… sillä riettaalla on ennenkin ollut monessa paikassa varastoja", epäili Vänttinen.
Ja hyvillään kuitenkin siitä, että Pirtu-Santerilta oli saatu konjakkikuorma takavarikkoon, hän lähti työhönsä.
Mutta ajatuksissaan hän kiitteli Ahvenjärven Anttia, joka rehellisenä miehenä oli hänelle asiasta ilmoittanut.
Jos semmoisia olisivat muutkin miehet kuin Antti, niin vähän niitä viinakauppiaita pääsisi tänne sydänmaalle, mietti hän ja päätti jollakin hyvällä työllä muistaa Anttia.
Niin kului viikko lauantai-iltaan.
Kun Syrjänen saapui sunnuntaiksi pirtille, oli Vänttisen ensimmäinen kysymys:
"No, miten siellä Ahvenjärven Antti poikineen näytti pääsevän alkuun?"
"Hyvinkin pääsivät. Ja mikä päästessä. Antti vanha tukinajaja, hevonen vankka ja poika näytti olevan rivakka hakkuumies. Vaikka puut ovatkin suuria, niin silti jo ensi päivänä saivat jokirantaan plassille useamman tukin kuin toiset saman kodan miehet."
"No, hyvääpä kuuluu", arveli Vänttinen. "Tukkimies se on ollut Antti ennenkin, eikö opettane poikaansakin!"
Kun Syrjänen taas maanantaiaamuna, sunnuntain pirtillä sanomalehtiä lueskeltuaan, läksi työpaikalleen, lähetti Vänttinen Antille terveiset ja käski kertoa, kuinka Pirtu-Santerin konjakkikuormalle oli käynyt. Panipa vielä Syrjäsen matkaan Antille kaksi kourallista "Suomi"-sikaareja.