"Viepä nuo tuliaisiksi Antille, niin saapi iltasella savut vetää", hän
Syrjäselle sanoi.
4.
Kolme viikkoa olivat Antti ja Yrjö tukkeja ajaneet, reilusti oli käynyt työ. Puut olivat kyllä suuria, mutta hyvin olivat jaksaneet, ja vankka oli läjä, jonka he metsäjoen varteen olivat saaneet.
Lauantai-illoin Syrjänen heidän ajamansa tukit mittasi ja ilmoitti, että heidän ajopalkkansa nousi jo paljon suuremmaksi kuin toisten.
Ei kummakaan. Antti ja Yrjö olivat kuutamoisina öinäkin olleet liikkeellä.
"Hyvin käy", kiitteli Syrjänen, kun Antti ja Yrjö viimeistä kuormaa purkivat.
Siitä ajoivat kodalleen, jutellen keskenään, että jos ilmat näin hyvinä pysyvät, he jo jouluksi saavat kokoon melkoisen summan.
Mutta nyt olivat eväät lopussa, sekä hevosen että miesten, ja Yrjön oli määrä lähteä niitä puulaakin pirtiltä noutamaan. Antti jäi kodalle levähtämään.
Kun hevonen oli syönyt ja miehet aterioineet ja levähtäneet, läksi Yrjö matkalle, reessä tyhjä häkki ja siinä tyhjenneitä säkkejä ja pusseja. Syrjänen liittyi matkaan, viettääkseen sunnuntaipäivän puulaakin pirtillä, jossa aina silloin oli vilkkaampaa liikettä ja jossa sai vereksiä tietoja muusta maailmasta. Sai niinikään jutella ja "huvin vuoksi" lyödä korttiakin. Ja lisäksi silloin saapui usein kirjeitäkin.
Antti oli lähtiessä pyytänyt Yrjöä kirjoittamaan äidille ja samassa kirjeessä rahaakin lähettämään. Niissä mietteissä Yrjö istui, ja Syrjänen kertoili hänelle entisiä hauskoja muistoja niiltä ajoilta, jolloin oli palvellut sotaväessä. Huvikseen ja ihmetellen Yrjö kuunteli Syrjäsen kertomuksia, ja nauraakin täytyi, kun Syrjänen venäjäksi itseään komenteli ja sompasauvalla liikkeitä teki.