Ilta oli ehtinyt myöhäiseksi, ennenkuin lääkäriin lähtevät joutuivat taipaleelle.
Sinä iltana ei puulaakin pirtissä muusta juteltu kuin tästä Palovaarasta, jota kova onni niin oli kolhinut. Muutamat alkoivat muistella mitä muina talvina oli tapahtunut tukkimetsässä. Aina siellä onnettomuuksia ja tapaturmia oli sattunut, usein kuolemakin osunut. Muistelivat jotkut, että samalla tavalla oli käynyt eräälle Kemppaiselle toissa talvena Susivaaran ajossa.
"Iäkseen jääpi tämä Palovaarakin jalkapuoleksi."
"Jos ollenkaan jääpi elämäänkään…"
"Voipi hyvinkin kuolla, jos verenmyrkytys sattuu…"
"Voipi verenmyrkytys tulla…"
"Ehkä lääkäri sentään voipi estää…"
"Ei niistä ole lääkäreistä luuvikojen korjaajaksi… Sen olen nähnyt…"
"On sekin monasti nähty ja kuultu…"
Niin haastelivat pirtille saapuneet tukinajajat vakavina ja miettiväisinä myöhäisenä lauantai-iltana, kun loimuava takkatuli valaisi puulaakin honkaista pirttiä.