Siitä oli suksilla metsän läpi puolta lyhempi matka heidän kodalleen, ja Yrjö lähti suoraan siitä hiihtämään.
Antti läksi ajamaan jokirantaan.
Yrjön saavuttua kodalle olivat sinne muut jo tulleet, sillä lauantaisin tukinajajat palasivat metsästä varemmin kuin muina arkipäivinä.
Täydessä ruuanlaittotouhussa miehet olivat. Kiukaalla, joka oli kivistä tehty keskelle lattiaa, kiehui jalkaniekkakahvipannuja ja musta pata, joka oli täynnä rasvaista poronlihaa. Miehet istuivat lavitsoilla ympärillä, polttelivat piippujaan ja tarinoivat.
Tallista kuului hevosten tiukujen helinää.
Yrjökin hommasi kahvipannun ja padan tulelle ja laittoi poronlihakeiton kiehumaan.
"Mihin Antti jäi?" kysyivät toiset Yrjöltä.
"Isä meni yksin plassille kuormaa viemään… minä hiihtelin tuosta metsän läpi suoraan…"
Aika kului.
Lapin päivä on niin lyhyt, että kun luulet sen alkavan valjeta, ojentaakin jo iltahämy aamuhämylle kättään ja odottamasi päivä on mennyt, ja raukea sarastus katoaa tunturien taakse.