Yrjö itki.
"Älähän hätäile", lohdutteli Roope. "Ajetaan nopeasti puulaakin pirtille… Jos se välskäri Patokoski jotakin ymmärtäisi. Se on taitavaksi tunnettu."
He ajoivat ensin kodalle, mutta Antti ei tullut tuntoihinsa. He kokosivat hänen ylleen kaikki mitä löysivät, tekivät tukkireistä reslan tapaisen ja asettivat Antin siihen pitkäkseen. Ja peitoksi panivat turkkejaan.
Ja lähtivät ajamaan puulaakin pirtille, Yrjö Anttia hoitaen, Roope ollen ohjasmiehenä.
Siellä syntyi tavaton hämminki, ja sääli tuli kaikkien nuorta Yrjöä; joka ääneensä valitteli.
Vänttinen meni hyvin vakavaksi ja tahtoi tietää, kuinka onnettomuus oli tapahtunut.
Roope selitti, kuinka olivat ensin alkaneet oudoksua, kun Antti niin kauan viipyi kuormaa purkamassa, ja vihdoin lähteneet Yrjön kanssa katsomaan plassille. Hän ja Yrjö olivat saaneet sen käsityksen, että tukkikanki oli kuormaa purkaessa singahtanut ohimoon…
"Reen vieressä makasi silmällään kuin kuollut", selitti Roope.
Eikä Yrjökään muuta osannut sanoa. Antti kannettiin puulaakin pirttiin, ja Patokoski, joka oli sitä varten puulaakin palveluksessa, alkoi tutkia hänen saamaansa vammaa. Loukkaantunut pysyi yhä tiedottomana, mutta alkoi hetken päästä huitoa molemmin käsin ja murisi pahoin.
"Isku on luultavasti koskenut aivoihin", selitti Patokoski. "Jos kulmaluun alla oleva 'kukonheltta' niminen luu on rikkonut aivokalvon, niin… En tiedä muuta neuvoa kuin suoraa päätä lääkäriin."