"Antakaa Roopen tulla!" pyysi Yrjö Vänttiseltä.
Vänttinen lupasi heti. Roope saisi tavallisen päiväpalkkansa siitä huolimatta.
Antin Musta valjastettiin nyt puulaakin reslan eteen ja loukkaantunut kannettiin siihen ja peitettiin lämpöisillä nahkasilla. Yrjö istui isänsä viereen, ja ajomieheksi rupesi Roope.
Ja niin lähtivät ajamaan pimeään talviyöhön, tainnoksissa olevaa miestä lääkärin luokse penikulmien päähän viemään.
* * * * *
Mutta kun sunnuntaiaamu alkoi valjeta, meni Patokoski, välskäri,
Vänttisen puheille. Sanoi olevan kahdenkeskistä asiaa.
Vänttinen istui pitkissä mietteissä, mutta tarjosi kuitenkin sikaarin.
"Niin pahoillani olen tuon Ahvenjärven Antin onnettomuudesta, etten ole koko yönä nukkunut", sanoi hän. "Köyhä mies ja hallanarka kruununtorppa, jonka metsästä kruunu parhaat puut viepi… On se…"
"Siitä Antin asiasta tulinkin juuri puhumaan", sanoi Patokoski.
"Niinkö? Luuletteko, että on toivoa paranemisesta, kun lääkärin hoitoon tulee?" kysyi Vänttinen hyvillään.