"Hyvä Jumala kuitenkin!" huokasi Selma. "Lieneekö ollut viinoineen siellä Airiselän paikoilla?"
"Sinne kuuluu olleen pyrkimässä, vaan taipaleella olivat poliisit hänet kuormineen yllättäneet…"
Mutta Selman valmistaman aterian syötyään Iisakki lähti hiihtelemään järven poikki kylää kohti. Ja hänen povitaskussaan oli Selman kirje, menevä Antille Airiselkään. Huolellisesti oli Iisakki luvannut kirjeen oikeaan lähtöpaikkaan toimittaa.
Selma jäi taas yksin lastensa kanssa.
Vaikka Yrjön kirje olikin sisältänyt paljasta hyvää, oli hän silti levoton. Usein hän öisin heräsi siihen, että oli uneksumassa jotakin kamalaa, eikä päässyt pitkään aikaan uudestaan nukkumaan.
Hän odotti nyt joulua, jolloin toivoi taas kirjeen saavansa. Muuta hätää ei ollut. Ruokaa kylliksi ja lämmintä liiaksikin. Lapset olivat toki pysyneet terveinä, ja Kaisa-tyttö oli monta kertaa hiihtänyt kylään, jossa asioita oli toimitellut niinkuin täysi-ikäiset ihmiset.
Mutta päivät kuluvat hitaasti. Joulun edellä eräänä päivänä Selma päättää itse lähteä kylässä käymään. Hän on neuvonut ja opastanut Kaisaa, kuinka toimittaa ja kuinka nuorinta hoitaa. Kaisa on järkevä tyttö, ja Selma luottaa häneen.
Aamutyöt navetassa tehtyään ja kaikki mahdolliset varoitukset Kaisalle annettuaan Selma ottaa sukset hiihtääkseen kylään.
Osuu olemaan kaunis ilma, ei ole liian pakkanen, ja suksikeli on oivallinen.
Hänestä tuntuu hyvältä ja vapaalta siinä järven selkää hiihdellessä. Tuntuu hyvältä hengittää, elämä pulppuaa keveästi, ja valkea tasanko ikäänkuin vapauttaa hänet painavista ajatuksista, jotka yötä päivää rasittivat.