Vänttinen kuuntelee, ei sano mitään, vaan nousee reestä.
Isäntä päivittelee Antin kovaa kohtaloa.
Kun tulevat pirttiin, johon Vänttinenkin menee turkkiaan riisumaan, on sinne jo aamuvarhaisella ehtinyt kerääntyä kylän väkeä, surullisesta tapauksesta kuulemaan.
"Mitä sanonee Selma raukka", surkuttelevat naiset. "Kuinka jaksanee kestää, kun on muutenkin niin heikko. Ei tätä osannut aavistaakaan, kun niin hyviä sanomia Yrjö kirjeessään kirjoitti…"
"On se puhunut unestaan, Selma, jonka syksyllä jo oli nähnyt… minulle unensa selitti tuonnottain, kun kylässä kävi", sanoo eräs emäntä. "Merkillinen näky se oli ollutkin…"
Ja emäntä kertoo Selman näyn.
"Tätä se tiesi!"
"Ja kuolemaa tiesi sekin", kertoo Kettu-Iisakki, joka hänkin on saapunut taloon, "kun minä tuonnottain kävin Ahvenjärvessä ja siinä Selman kanssa juttelimme, lensi iso metso juuri pirtin päähän petäjän latvaan… Pahaa jo silloin arvasin sen ennustavan, vaan en Selmalle mitään virkkanut… näkyi jo silloin huolissaan olevan…"
"Kuolemaa ne tietävät metsälinnut, kun talon likelle pyrkivät ja varsinkin kun katon harjalle istuvat, uskovat muutkin."
Yrjö nukkuu nyt raskaasti. Vänttinen kävelee edestakaisin pirtin lattialla.