Kuinka hän oli saanut isäni, joka muuten oli niin varovainen ja samalla ihmistuntija, noin petetyksi! Teeskennellen jumalisuutta ja osaten aina puhua vanhan miehen mieliksi hän oli saanut isäni uskomaan itsestään paljasta hyvää. Kavalasti hän oli osannut huiputella, Jumalansa nimessä valehdella vaikka mitä!

Mikä ääretön raukka! Eiköhän tuo mies ole langennut paljon syvempään kuin koskaan kukaan juomari!

* * * * *

Nyt, kun on joku päivä kulunut pastorin käynnistä, olen sentään vähitellen alkanut tyyntyä. Mutta minulla on nyt selvillä, että jätän ainiaaksi kotipitäjän ja syntymäkotini. Ainiaaksi tahdon täältä lähteä, sillä se, mitä minulla on täällä ihanaa ja kallista muistoa, on ikäänkuin unennäköä, niinkuin en koskaan olisi sitä aikaa elänytkään. Mutta siitä totuudesta, että kerran olen ollut naimisissa ja että nyt olen leski, siitä en koskaan pääse, ja se ei ole unennäköä. Vaikka nyt soisin, että niin olisi, etten koskaan olisi elänyt avioliitossa enkä koskaan nähnytkään Joukoa!

Niin nyt soisin olevan!

Minulla ei olisi näitä muistoja, jotka minua kiusaavat ja ärsyttävät ja panevat sydämeni epätoivoiseen vimmaan.

Voisin nyt nuorena neitinä muuttaa Helsinkiin. Jatkaisin lukujani… ja eläisin siellä isossa maailmassa, taiteen ja soiton keskellä, iloisena, huolettomana leipämurheista…

Mutta mikä estää minua nytkään tahtoani täyttämästä?

Ei mikään. Mutta ensi jouluksi minä valmistan romaanin, esikoiseni…

"Uusi ja lupaava, nuori kirjailijatar on esikoisteoksellaan…"