"Saatanan muori sinun vaimoksesi tulkoon!" muistin herrojen Eevan sanoneen kraatari Aapelille, ja sen minä hänelle linkosin niin suurella voimalla kuin minusta ikinä löytyi.
"Sinä sydämetön julmuri ja rietas nainen!" sanoi pastori vihasta kähisevällä äänellä. "Tiedätkö, että minulla on kaikki tiedossani, kuinka sinä olet elänyt… Eikö sinun pimeää, kivikovaa sydäntäsi ahdista, kun muistat, julmuri, että juuri sinä tapoit miehesi, saatuasi hänet ensin epätoivoisena juomaan. Minä tiedän, sillä olen ottanut selvän avioliittosi ajalta…"
Hän puhui varmasti ja ilkkuillen, ikäänkuin tuntien riemua nähdessään, etten kyennyt mitään vastaamaan.
"Omat, parhaat ystävättäresi ovat minulle sen kertoneet…"
Ja sitten hän, hioen kämmeniään yhteen, lisäsi pirullisella äänellä ja pienten talisten silmäin kiiluessa helvetillisessä tulessa:
"Mutta jos näiden kämmenien väliin olisit tullut… kyllä minä olisin koettanut sinusta puristaa pahat aivoituksesi…"
Silloin keksin juomakarahvin pöydälläni ja lennätin sen hänen niskaansa juuri kun hän kääntyi pois paetakseen.
Tuommoisen raa'an tolvanan höyhennettäväksikö olen joutunut!
Olin aivan suunniltani. Mutta toivottavasti minä nyt olen hänestä päässyt…
Minun täytyy päästä pois tuommoisen hävyttömän miehen likikuuluviltakin! Sillä minä tunnen, että olisin valmis millä hetkellä hyvänsä lähettämään luodin hänen kurjaan raatoonsa…