"Rakkaimpani! En rakasta sinua semmoisena kuin itseäsi kuvasit, en rakasta sinussa enemmän kasvojasi kuin ruumistasi… Tiedän sydämesi olevan hyvän ja hellän ja sielusi jalon ja älysi kirkkaan, mutten rakasta niitäkään niinkuin jotakin ihmeellistä, suurta ja satumaista, jota sinussa on, joka lyö leimansa koko sinun olentoosi ja välähtää parhaina hetkinäsi silmissäsi. Sitä salaperäistä älyä, sitä satumaista voimaa sinussa rakastan… En osaa sanoa sille nimeä enkä ole koskaan kenenkään kuullut siitä puhuvan… Tunnen sen vain syvällä sydämessäni, ja se tunne on ollut elämäni ihanin. Ymmärrätkö minua, Jouko, rakkaimpani?"
Ymmärsikö hän sitä! Suuri Jumala, näitä sanojahan hän oli odottanutkin, toivonut ne kuulevansa noilta kauniilta punertavilta huulilta… Toivonut niitä pelastuksenaan.
Hän oli nyt kysyessään vetänyt Lailan rinnalleen, pusertanut rajustilyövää sydäntään vasten, ja odotti henkeään pidättäen, mitä Laila sanoisi.
"Kuinka olet kummallinen! En minä sitä osaa niin selittää. Mutta uskothan nyt, kun sanon sinulle… voi, voi, kuinka sydämesi hyppää rajusti", ja Laila ikäänkuin irtautui Jouon sylistä.
Laila näki, että Jouon katse taas harhaili jossakin muualla, niinkuin hän ajattelisi jotakin aivan muuta kuin mitä oli sanonut. "Puhelkaamme nyt jotakin hauskaa. Tahdotko kuulla uutisia?"
"No kerrohan nyt", sai Jouko sanotuksi ikäänkuin heräsi unesta.
Laila nousi Jouon sylistä, viritti tulen lamppuun ja alkoi toimia yhtä ja toista.
"Niin. Oli puhe Saarisella tulevasta raittiusiltamasta, jota me naiset nyt hommaamme, arpajaisista, kuten tiedät. Rouva Saarinen lähetti sinulle lämpöiset terveisensä ja käski minun vieläkin kehoittaa sinua pitämään puhe arpajais-iltana. Sopivasta puhujasta on puute, sillä maisteri Kantele on sairaana, ja rouva Salo tahtoisi, että tällä kertaa puhuisi mieshenkilö…"
"Ei minusta ole puhujaksi, en ole koskaan esiintynyt puhujana", vastasi
Jouko aivan kuin ei olisi oikein käsittänyt, mitä Laila sanoi.
"No välipä sillä, jos et ennen ole yleisön edessä puhunutkaan. Voithan kirjoittaa puheesi ja lukea sen. Minä olen varma, että siitä puheesta tulisi hyvä, sellainen, jonka kaikki ymmärtäisivät… Täytyy meidänkin koettaa jotakin, kun kaikki muutkin uhraavat aikaansa kalliin asian vuoksi… Koko Suomen pelastukseksi…"