"Mitä arvelette, hyvät vieraat?"
Mutta silloin juuri tuotiin komea kahvitarjotin silmiä ja suuta houkuttelevine leivoksineen saliin. Eivätkä ajatukset enää seuranneetkaan äskeistä kysymystä.
"Tehkää hyvin, kunnioitettavat vieraani!" tarjosi hän ja loi kaikkiin vieraisiinsa lempeän katseen vetisillä vuohensilmillään.
Oli totuttu Saarisella saamaan erinomaista kahvia, vielä mainiompia leivoksia, ja kermaa niin sakeaa kuin puuroa, jonkalaista ei missään muualla tarjottu.
"En tiedä, kuinka lie Kaisa onnistunut saamaan kahvin kyllin väkeväksi", puolusteli hän.
"Teillä on aina hyvää ja kaikki aivan erinomaista", kiitteli rehtorin leski ja kävi käsiksi nisuläjään.
"No, Laila… ole hyvä… ota nyt", hoputteli hän Lailaa, joka oli antanut kaikkien muiden ensiksi tyydyttää saaliinhimoaan ja kävi vasta viimeiseksi ottamaan.
"Kyllähän se on niin suuri asia se raittiusasia, että jos ne miehet ymmärtäisivät, niin kyllä ne…" puhui rouva Mönkkönen suu täynnä nisua.
"Joo, joo… niin… niin on, hoho", huokasi rehtorin leski myöntävästi.
"Ja se minun mielestäni täytyy kaikkien myöntää, että kodissa on raittiusasiaa harrastettava, siitä puhuttava aamuin, illoin, siitä lähdettävä, siihen lopetettava…"