"Aivan niin…"
"Ja mitä tulee naiseen, perheenemäntään, täytyy hänen voida vaikuttaa mieheensä, olkoon mies kuinka langennut hyvänsä…"
Kaikki muut myönsivät, että niin on, mutta leskirouva Aalto, jonka mies, konduktööri, nuorella iällä juovuksissa putosi junan alle ja ruhjoutui, oli toista mieltä.
"Minulla on juoppoudesta niin äärettömän katkera kokemus… olen viinan takia kärsinyt niin, että minun on mahdoton sitä kuvata. Sillä koko maailma tiesi, että mieheni oli juoppo ja että…"
"Mutta koetitko sitten, rakas Hilda, vaikuttaa mieheesi?" alkoi rouva Saarinen puhua, keskeyttäen rouva Aallon. "Minä tiedän elämäsi vaiheet ja kuinka miehesi juovuspäissään meni iankaikkisuuteen. En kysy nyt tätä uteliaisuudesta, vaan asianharrastuksesta. Sillä sen verran kuin tiedän, oli avioelämänne muuten melko rauhallista. Kerro nyt meille, tiedätkö syytä, miksi miehesi joi, ja koetitko vaikuttaa häneen?"
"Koetinko! Jumala taivaassa tietää, mitä olen koettanut ja mitä olen kärsinyt. Kummallisempaa juomaria kuin miesvainajani ei mahtane maailmassa olla…"
"Hän oli kai raivokas, pahanilkinen ja juonikas niinkuin kaikki juopot ovat", arveli rouva Mönkkönen.
"Ei ensinkään. Me olimme yksitoista vuotta naimisissa, eikä hän yhtään ainoaa kertaa puhunut minulle pahaa sanaa, ei selvänä eikä juovuksissa… Minä koetin häntä tyynnyttää, ja itku silmin kielsin häntä lähtemästä kaupungille ja maistamasta viinaa, mutta siitä huolimatta hän tuli juovuksissa kotia, välisti vasta aamupuoleen yötä… Kun itkin ja rukoilin ja valitin, teki hän lupauksia, mutta jonkun viikon kuluttua hän taas alkoi juoda…"
"Hän oli aivan karaktääritön raukka", päätti rehtorin leski.
"Ja perhe tietysti sai olla nälinkuoliaana", arveli Mönkkösen rouva.