"Ei minulla mitään puutetta ollut. Hän huolehti kaikesta, ja usein hän juovuksissaankin toi lapsille minkä mitäkin. Kerran hän sanoi minulle: 'Älä sinä itke minun surkeuttani, itse itken sitä enemmän.' 'Miksi sitten juot Ja saatat minut tämmöiseen kauheaan kiusaan?' kysyin häneltä. 'Et sinä ymmärrä', vastasi hän, enkä sen enempää saanut häneltä tietää… Luulin rakkaudella ja hyvyydellä voivani hänet pelastaa, mutta pahoin petyin. Ja minun ajatukseni ja vahva uskoni on, että toverit hänet viettelivät."
Oltiin hetki ääneti, sitten alkoi rouva Saarinen puhua:
"Merkillinen juoppo hän tuntuu olleen, miesvainajasi, kyllä kuulen. Mutta minä olen varma, että kun olit kaiken parhaasi yrittänyt ja rakkaudella ja lempeällä suhteella koettanut häneen vaikuttaa eikä parannusta näkynyt, olisi sinun pitänyt ruveta kovaksi ja armottomaksi eikä antaa hänelle vähällä anteeksi rikotuita lupauksiaan. Semmoinen lammas kuin miehesi olisi kyllä ottanut paremmin oppiakseen kurista…"
"Ei, ei, hyvä Cecilia. Rouva Räty, lähin naapuri, neuvoi minua niin. Kerran sen tein, ja tein sen perinpohjaisesti… muistaakseni lennätin hänelle muun muassa vesisangon vasten silmiä…"
"No, kuinka kävi, auttoiko?" kysyttiin monella suulla.
"Hän viipyi viikon poissa, ja kun hän palasi, oli hän taas juovuksissa ja sanoi, että ellen antaisi hänen olla rauhassa silloin kun hän ei häirinnyt minua, saisin minä hänen vuoksensa olla missä tahdoin. Ja ellen tahtoisi siihen suostua, olisi hän valmis muuttamaan muualle, mutta huolehtisi kyllä perheestään silti. Siitä saakka en puhunut hänelle yhtään mitään, en hyvää, en pahaa. Hän sai juoda tai olla juomatta, en välittänyt. Ja pian sen jälkeen hän putosikin junasta…"
Se oli rouva Aallon kokemus juoposta miesvainajastaan. Hän oli siitä kertonut itkussa silmin, ja osanottavina olivat toiset kuunnelleet. Kun hän lopetti, istuivat muut ääneti, mutta rouva Saarinen selitti:
"Onhan olemassa monenlaisia juoppoja, samoinkuin on monenlaisia karaktäärejäkin, mutta kyllä tämä sinun kertomuksesi, rakas Hilda, tuntuu vähän liioitellulta…"
"Kuinka niin?"
"Ei ole mahdollista, että niin uppojuoppo kuin miesvainajasi olisi voinut olla sanomatta vaimolleen pahoja sanoja, eikä ole myöskään mahdollista, että hän huolehti perheestään niin hyvin kuin kerrot. Juopon elämä ei voi olla sellaista. Se on ihan mahdotonta. Sittenhän ei kurjuutta olisi, ei puoltakaan, olemassa. Liian hyväksi juomariksi sinä kuvailet miesvainajasi, joka on murtanut terveytesi ja tehnyt kotinsa itkun ja surun kodiksi…"