"Olette kai ollut Helsingissä? Kyllä kai siellä juoppoja näkyi!"
"Nähnyt kyllä olen. Ja paljonhan olen sekä nähnyt että kuullut siitä kurjuudesta, jota juoppous tuottaa…"
"Hyvä olisi, jos ei teidän tarvitsisi sitä itse koskaan kokea…"
Taas olivat hänen huulensa niin pirullisesti vinossa. Mitä tuo ihminen oikein tarkoitti, ja minkä vuoksi hän tähtäsi Lailaa silmiin kuin nielläkseen?
Huu, kuinka vastenmieliseltä tuon ihmisen läsnäolo tuntui Lailasta!
Hyi!
Laila yritti ennen illallista lähteä kotiin. Mutta siihen talon emäntä pani jyrkän vastalauseensa. Hän tahtoi vielä noudattaa vanhaa hyvää tapaa tarjoamalla vierailleen illallista.
"Ja varsinkin sinulle, joka olet hiljan tullut seuraamme ja olet muutenkin ventovieras kylässämme. Ja minä luulen, että tuskin sinulle, enempää kuin muillekaan, muissa perheissä tarjotaan", sanoi hän sitten kuiskaamalla Lailalle.
Ja Laila jäi illalliselle.
Kun hän jätti hyvästi, oli rouva Saarinen ihan liikutettu.
"Hyvästi, hyvästi, rakas Laila! Älä nyt unhota meitä!" hyvästeli hän ja suuteli Lailaa poskelle, niin että hänen leuassaan oleva syylä koski Lailan huulta.