Laila kiepsahti hänen kaulaansa.
"Aina yksin olen siis sinun sydämessäsi", riemuitsi hän.
"Yksin sinä… aina ja iäti… Kun saisin sinut tämmöisenä pitää…"
"Mitä tarkoitat?"
"Tarkoitan, etteivät pahat ihmiset ryöstäisi sinua minulta eivätkä minua sinulta… Voi, jos kuitenkin pääsisimme pois tästä kaupungista… Olisin valmis tekemään vaikka mitä, kunhan pääsisin maalle. Ja vielä minä sen teenkin."
"Älä nyt haaveksi vielä sitä. Isäukko siellä kotona muistaa meitä kyllä."
"Muistaneeko? Taitaa kirota sinutkin, minun vuokseni…"
"En usko. Luotamme tulevaisuuteen."
* * * * *
Jouko oli Lailaa odottaessaan päättänyt ilmaista Lailalle salaisen pelkonsa ja heikkoutensa… Eihän Laila tiennyt suunnillekaan, minkälainen juoppo hän oli ollut, ei osannut nytkään aavistaa, kuinka kovat ja ärsyttävät hänen kiusauksensa olivat. Jos Laila tietäisi, kuinka heikko hän oli, ei hän uskaltaisi jättää häntä, Joukoa, hetkeksikään itsekseen. Tulisi toimistostakin noutamaan ja saattaisi sinne. Kaikki tuo pitäisi hänen voida Lailalle sanoa, silloin saisi hän voimia enemmän, ja vanha himo katoaisi…