Siitä asiasta riitti keskustelua pitkän aikaa. Jouduttiin lopulta puhumaan raittiusasiastakin, naisten vaikutuksesta yleensä siihen. Ja viimeiseksi kääntyi puhe kohta pidettäviin suuriin, naisten puuhaamiin arpajaisiin, joiden tulot käytettäisiin raittiusseuran oman talon rakennusrahaston kartuttamiseksi.
Oli jo melko myöhäinen, kun neiti Saksinen läksi.
Laila tuli saattamaan kappaleen matkaa.
"Äärettömän miellyttävä mies tuo sinun miehesi on, Laila. Vaikkei hän ole kaunis, on hänen silmissään jotakin niin sanomattoman lempeää ja suurta, että hän vaikuttaa ehdottomasti vieraaseen", sanoi neiti Saksinen. "Ihanaa on varmaan tuollaisen ystävän kanssa keskustella, vaihtaa ajatuksia pahoina päivinäkin", virkkoi hän sitten, kun Laila ei puhunut mitään.
"On niinkin, mutta on toisinkin. Miehistä ei tiedä, mitä ne ovat", virkkoi Laila siihen. "Tietysti sellaiset miehet, joilla on aatteita ja tunteita, ovat erilaisia kuin tavalliset jokapäiväiset ihmiset. Niin minä ainakin uskon. Ja varsinkin runolliset luonteet."
"Vikansa on runollisillakin luonteilla…"
Lailan teki mieli kysyä vähän muutakin neiti Saksiselta. Ei kuitenkaan kysynyt, vaan sanoi hyvästi ja palasi kotia.
Jouko oli vaipunut mietteisiinsä, selaillen jotakin vanhaa käsikirjoitusta.
"Mitä pidit neiti Saksisesta?" kysyi Laila.
"Ainoa tuntemani nainen, jolla on avara, jalo ja puolueeton maailmankatsomus", vastasi Jouko. "Sellaisia naisia Suomi tarvitsisi, varsinkin nousevan nuorison opettajina."