Hetken päästä kysyi isä taas:
"Ei ole… vai onko kirjoittanutkaan?"
"Minulleko?"
"Niinpä tietenkin. Sinua se vieläkin meinaa."
Hilma ei vastannut. Isän äänestä hän kuuli, että isäkin sitä olisi tahtonut. Mutta hän ei siihen mitään vastannut.
"Olisi siinä sinulla hyvä olla emäntänä ja puolet saisit periä Salomonin jälkeen… Eikähän Salomoni ole vielä iältäkään pilattu, ja siivo on mies… Me oikein äidin kanssa toivoisimme, että Salomonin ottaisit…"
Isäkin siis oli sitä mieltä!
Hilma tunsi kylmien väreiden kulkevan ympäri ruumistansa, mutta ei hän vieläkään isälle mitään sanonut. Hän muisti kohtauksensa Mimmin kanssa, ja hänestä tuntui kuin olisi Mimmin vihainen silmä häntä vieläkin vaaninut…
Hänkö asumaan samaan taloon, saman katon alle semmoisen sydämettömän raakalaisen kanssa! Hänkö äitipuoleksi neljälle ylpeälle, rahoistaan kerskailevalle samanikäiselle ihmiselle!
Ei ikinä!