Ennen vaikka…
Mutta silloin muistui Luhtaniemen Pentti mieleen… Ja hän sai voimaa isälleen sanoakseen:
"En minä ikinä Kaupin lesken vaimoksi rupea."
Hän sanoi sen melkein kiivaalla, suuttuneella äänellä ja suurissa sinisessä silmissä leimahti kuin nouseva liekki.
Aaro ei ollut odottanut semmoista vastausta, päinvastoin oli toivonut Hilman heti myöntyvän. Hän silmäsi tyttäreensä ja ihmetteli itsekseen, että Hilma hänestä nyt näytti niin kauniilta. Äitinsä näköinen oli, melkein kauniimpi vielä kuin Priita silloin kun heidät vihittiin. Kauan katseli Aaro tytärtään, vihdoin virkkaen:
"No saammehan asiasta vielä tuumailla. Mitä nyt äitikin arvelee!"
He ajelivat eteenpäin. Kirkonkylä alkoi lähestyä. Molemmin puolin tietä näkyi jo mökkejä ja jo joku isompi talokin metsän takaa.
"Jos kävisimme Kaupissa hevosta syöttämässä. Salomoni kutsui palatessa talossa käymään", esitteli Aaro.
"Menkää te, isä… Minulla onkin asiaa pappilaan… En minä tule Kaupille!"
"Tee tahtosi, vaan minä kyllä käyn… asiaini vuoksi täytyy käydä…"