Emäntä kysyi sen omituisella äänellä ja katsoi Hilmaa tutkivasti silmiin.
"Hyvä oli hän aina minulle… Vanha isäraukka!"
Emäntä oli hetken hiljaa, mutta kun Sellin askeleet kuuluivat porstuassa, kiirehti hän sanomaan:
"Ei Aaro vainaja ollut sinun oikea isäsi… Sinun isäsi oli kulkeva tukkilainen, joka hukkui jo ennen kun sinä synnyit…"
Emäntä alkoi sen sanottuaan yskiä ja kaatui voimatonna vuoteelleen. Hilma tuijotti häneen kauhistunein, kalpein kasvoin ja sanoi vihdoin:
"Äiti hourii…"
"En minä houri, mutta minä en ole ennen sanonut sitä sinulle, kun Aaro vainaja kielsi, ettei sanoa. Vaan ei saanut tuntoni rauhaa ennenkun sain sanotuksi… tosi se on… kysy rovastilta, hän tietää…"
Yhä tuijotti Hilma kauhistunein katsein äitiinsä eikä oikein näyttänyt ymmärtävän mitä äiti sanoi.
"Aaro vainaja tiesi kaikki eikä koskaan minua siitä muistuttanut… ja sinua rakasti niinkuin omia lapsiaankin… niinkuin itsekin muistanet…"
"Eihän ole sinun syysi, että minä olen rikkonut… etkä sinä ole isäsi luontoa perinyt… kovaluontoinen olet… isäsi oli huikenteleva ja hurja mies… maailman veijari ja lurjus…"