»No eikö sitten tästä kylästä muita kuulu kuin Herrala?»
»On siihen kuulemma Ojalainen päässyt ja lie Yrjänäinenkin otettu… muita ei», tiesi Mattila.
Ja vielä kertoi hän, että Jooseppi oli heidän riihimiehilleen tänä aamuna kehunut, että ensi viikolla kirkuu Iso-Musta heidän riihensä edessä.
Miehet juttelivat asiasta sinne tänne ja tulivat lopulta siihen päätökseen, että hyvä oli, ettei tarvinnutkaan ruveta koko osuuskuntaan. Ei siinä tule vilja vaivatta höyrykoneellakaan. Jyvät ovat jälestäpäin kuivattavat, eikä niitä sittenkään saa niin kuiviksi, etteivät myllärit napise.
»Varsinkin sateisina syksyinä vastustaa kovasti», kertoi Mattila. »Ja vaikka kuinka kiirettä nyt pitäisivät, niin eivät ehdi… ennen on riihimiehillä kuivattuna…»
»No joko Horslunti on mennyt?»
»Jo toki, ja heti kun saapi asian selväksi, on määrä sähköttää…»
»No onpa… onpa… jopa… jopa…»
Mattila aikoi pappilaan, mutta Ylipään Vilhemi läksi kävelemään
Repo-ojan varteen Ollin-Mikon, maankuulun myllärin puheille.
Ollin-Mikko oli laittamassa myllyänsä kuntoon syysjauhatusta varten. Myllyn ovi oli auki, ja tampulan päällitse myllersi vesi valkoisena vaahtona pauhaten ja tohisten, ettei ääntänsä kuullut. Siihen olivat Mikon myllyn eteen kokoontuneet kaikki Repo-ojan varrella asuvat mökkiläiset juttelemaan »päivän kysymyksestä».