Mutta parhaillaan kun Mikko myllyltä oli mökilleen mietteissään kävelemässä, vihlaisi ilman halki kimakka, vihainen ja kirkuva vihellys, vihloi pitkään, että korviin otti… Se tuntui tulevan jostakin hyvin läheltä usvan seasta, vaikkei Mikko saanut selvää mistä. Hän säpsähti ensin, mutta sanoi sitten ääneensä: »Mikä helvetti siellä niin kirkuu!» Mutta kauan hänen ei tarvinnut odottaa ennenkuin kuului toinen vihellys, vielä vihaisempi, vielä kirkuvampi kuin äsken… Se kierteli kuin riivattu pitkin vaaroja, että ilma helisi…
Paksu usva alkoi samalla haihtua ja hälvetä, kylä taloineen ilmestyi yhtäkkiä näkyviin ja ääniä alkoi kuulua…
— Iso-Musta… ja saatana! — hoksasi nyt Mikko ja tieltä, johon vihellyksen kuultuaan oli töksähtänyt seisomaan, rohkeni hän lähteä kävelemään mökilleen päin. Mutta mökin nurkkaan hän seisahtui. Kylän raitilla kulki ihmisiä Herralaan päin, jotkut juoksivatkin. Ääniä ja huutoja kuului, vaikkei Mikko eroittanut sanoja. Herralan riihikartanoon paistoi aamuaurinko heleän kirkkaasti ja Mikon silmä otti suuren, mahtavan näköisen mustan kummituksen, joka körötti aivan riihen rappusten edessä ja jonka kiiltävä pinta välkkyi auringon valossa… Siitä nousi sankkaa mustaa savua ja kuului jylkytystä ja pihinää ja ryskettä. »Piiiiii!» kuului taas pitkään, nyt kolmannen kerran. Ihmisiä kiirehti Herralan riihelle päin, ja Mikko oli tuntevinaan Ylipään Vilhemin, joka puseroillaan ja lakki takaraivolla mennä viuhtoi muiden joukossa. Jo vihelsi neljännen kerran!
Mikko tähtäsi riihelle suureen mustaan koneeseen, jonka puhkuminen kuului selvästi.
»Hei, Mikko! Tuleppa Isoa-Mustaa katsomaan!»
Virnemäen Heikki, naapurimökin mies, löi mennessään Mikkoa olalle ja kiirehti Herralan riihelle, oikaisten suoraan poikki Ojalaisen ja Törmälän Serafiinan vainion, pikemmin ehtiäkseen näkemään.
Mikko seisoi paikallaan. »Vai jo ainakin saivat sen tänne!» Mutta kylläpä onkin iso ja kiiltävä! Hän oli melkein lähtemäisillään Virnemäen Heikin perään, mutta sitten muisti, ettei hän… vaikka kaikki muut… vaikka papista asti…
Kun hän hetken vielä katseli, rynnistivät kaikki Repo-ojan varrella asuvat ihmiset, lapsista alkaen, Herralan riihelle… Varpumäen Manta kävellä roivi eilimmäisenä ja oikaisi samoin kuin Virnemäen Heikkikin poikki Ojalaisen ja Törmälän Serafiinan vainion.
»Mikko hoi! Iso-Musta on tullut!» huusivat Virnemäen pojat Mikolle.
»Lappakaa hiiteen huutamasta!» ärähti Mikko, ja nyt hän painui pirttiinsä.