»Saakeli vieköön!» nauroi vallesmanni. »Minäkin jään katsomaan! Kuka pitää hevostani…»
Uusi into nousi. Vallesmannin hevonen talutettiin Ojalaisen riihen luo ja pantiin kiinni.
»Olen minä kuullut, että tuo Salkko on mainio juoksija», sanoi vallesmanni, ja huvitettuna asiasta kehoitti hän muitakin yrittämään.
»Kerranhan se sai tämä Salkko juoksulla kiinni sen suurrosvon
Mattsonin…»
»Mutta Mäenpään Arvi on juossut palkinnonkin», huusivat pikkupojat.
Ollin-Mikko, joka oli vallesmannin kanssa hyvä tuttava, jatkoi yhä enemmän innostuen:
»Aivan oikein… aivan oikein, vallesmanni! Muistaahan vallesmanni, että minä ja Salkko sen Mattsonin perään läksimme!…»
»Joo, joo… Mikko oli Salkolla kumppanina», myönsi vallesmanni.
»Juoksija se on tämä Mikkokin, vaikka se on noin lyhytjalkainen…
Peijakas, kun se vierii kuin kerä… Joko ollaan valmiit?»
Vallesmannin kiitoksesta kiihoittuneena pyörähteli Mikko ja komensi
Alkottia, että nyt lähdetään Haapalan tolpalle.
»Reilaan kaikki!» komensi nimismies, koettaen olla juhlallisena. »Ollin-Mikko ja Rantalan Alkotti paikoillenne sinne kilometritolpan luo…»