»Niin. Saapi nähdä…! saapi nähdä…!»
Kilpailijat lähestyivät vihaista vauhtia määräpaikkaa, mutta kuta lähemmäksi kilometritolppaa saapuivat, sitä likemmäksi Mäenpään poikaa Salkko ehti, ja kun juuri olivat tolpalle saapumassa hurautti Salkko eteen ja ehti pyörähtää jo paluumatkalle.
»Sillä lailla… sillälailla, Salkko!» kiitteli Ollin-Mikko naurusuin ja kiiluvin silmin. »Onkos varaa parantaa? Kiinnitä, helvetissä, loppumatkalla!»
Mäenpään poika kuului kiroavan ja lähti riivatun kyytiä paluumatkalle, mutta Salkko oli ehtinyt jo muutamia metrejä edelle.
Nyt alkoi tuima ottelu, sillä kumpainenkin pani parastaan. Huutoja kuului ja hoilotuksia. Ollin-Mikko huusi ja nauroi, Alkotti kirosi, kun näki, että yhä enemmän jääpi Mäenpään Arvi Salkosta…
Vihaisesti juoksi nyt Salkko, askel oli vieläkin pitkä, mutta nyt niin nopea, että hirvitti; tie pölisi ja Salkon pitkä tukka hulmusi kuin varpuluuta pystyssä. Mäenpään Arvi koetti kiinnittää, kädet huitoen molemmin puolin, mutta välimatka piteni pitenemistään…
»Hurraa!» huusi jo vallesmanni, vaikkei Salkko vielä ollut perilläkään.
»Enpä minä olisi uskonut, että tuo Salkko vielä on noin nopea!» sanoi
Ojalainen.
»Johan minä sanoin», virkkoi vallesmanni.
»Se on sitkeä kuin kuivaliha», sanoi joku.