Ja jokaiselle Savukylän pojalle ja Nestor Vaskelle annettiin kehoituspalkinto, koska rahoja riitti ja koska kaikki olivat parhaansa panneet ja raskaan taipaleen loppuun asti kunnialla kilvoitelleet.

Juhlallinen ja unhoittumaton oli hetki, kun vallesmanni punaisesta lompakostaan puhtaita, laittamattomia seteleitä palkintoina jakoi, ja jokaiselle oli hänellä ystävällinen ja kehoittava sana lausuttavana…

Juhlallinen oli hetki, eikä silloin muuta kuulunut kuin Kekri-Kaisan kahvin kuohuminen ja vallesmannin puhe…

Mutta juuri kun vallesmanni oli saanut palkinnot jaetuksi ja mieliala oli juhlallisimmillaan, ilmestyi vanha Janne tuimana miehenä lautamiehen kanssa paikalle. Ja kovalla äänellä alkoi hän nyt selittää, mitä vahinkoa juoksijat olivat hänen ohrapellolleen ja perunamaalleen tehneet, — olivat polkeneet ja tallanneet niinkuin sotajoukko olisi siitä poikki kulkenut. Ja haastaa uhkasi nyt kaikki: »viljamaan polkemisesta ja kotirauhattomuudesta, edesvastuuta ja palkintoa».

Mutta vallesmanni, tuttava mies Jannen kanssa ja aina nokkela asioissa, meni Jannen viereen, löi olkapäälle ja jotakin korvaan kuiskasi…

Ja äkkiä leppyi Janne. Ja kun vielä tarjottiin vehnäskahvit ja sikarit, niin istui siihen toisten joukkoon ja oli niinkuin muutkin, nauroi ja piti hauskaa.

»Kaikki olkaamme iloiset!» sanoi vallesmanni leikkisästi; mutta moni luuli tietävänsä, mitä vallesmanni oli Jannelle kuiskannut… että oli luvannut nisujauhosäkin pellon polkemisesta ja ensi vuoden verot perunamaasta…

Kun kaikki virallinen puoli oli toimitettu ja palkintotuomaritkin vihdoin joutivat kahville, kysäisi vallesmanni kuiskaamalla Mikolta:

»Mistä hiivatista sinä siihen Talvitien pihalle yhtäkkiä ilmestyit, kun sinua ei Välijänkällä näkynyt?»

Ja Mikko kuiskasi vastaan: