»Minä kiersin vaaran laitaa, johon jo ennen olin pilkkonut polun…»
Vallesmanni nauroi, mutta kun muut kysyivät, mitä nauroi, niin arveli vain:
»Kysykää Mikolta!»
Muille jäi toistaiseksi salaisuudeksi se, mistä Mikko oli yhtäkkiä Talvitien pihaan ilmestynyt, sillä tulipa mistä hyvänsä, niin joka paikasta oli pitempi matka kuin suoraan Välijänkän poikki.
Herra Jatkokin oli saanut selostuksensa konseptin valmiiksi ja jouti hänkin nyt kahville.
Kello kävi jo kuutta, ja päivä oli hyvin lännellä. Ihana, lämpöinen elokuun ilta alkoi. Pikkupojat juoksivat nyt kilpaa, ja Jänesvaaran Artturi katsoi heille mieliksi kilpa-ajokelloansa…
Ja herra Jatko kirjoitti vielä konseptiinsa:… »epäilemättä nämä juoksukilpailut herättävät innostusta nousevassa nuorisossa, sillä nyt jo heti näyttävät nuoret pojat alkavan kilpailla. Ehkäpä ei enää ole hämärässä tulevaisuudessa se aika, jolloin Heinärannaltakin maailmanmainioita juoksijoita ilmaantuu. Sillä tämänpäiväiset tulokset jo osaltaan osoittavat, että Heinärannalla on juoksulahjaista kansaa, joka…»
»Opettaja on hyvä ja juopi kahvinsa, ettei ehdi jäähtyä», keskeytti hänet Kekri-Kaisa.
Mutta hetken päästä hyppäsi metsäherra taas kivelle ja piti innostavan puheen, kovasti kiitellen kaikkia osanottajia. Ja lopuksi taas puhui siitä, josta oli puhunut kilpailujen alussakin:
»Se oli yks noori mies Greekan maalla, kun juoksi Marathonin…»