Herralan Aukusti puhui sitten. Tunnettuna hevosmiehenä hän ymmärsi »juoksun päälle».
… »ja mitä tulee siihen, että hänellä oli juoksussa hyvä malli, selvä askel ja vauhti tasaisesti enenevä, niin kyllä minun täytyy sanoa, että…»
Mutta Aukustia ei kuunneltu, sillä herrat puhelivat keskenään, ja pikkupojat saivat huutaa niin paljon kuin tahtoivat.
Ja lämmin elokuun ilta tuli. Repo-oja pauhasi, vaahto myllersi myllynränneissä, ja tuulenhenki liikutteli lakanalippuja riukujen latvassa.
Ja kaikille läsnäoleville jäi näistä ensimmäisistä Heinärannan juoksukilpailuista pysyväinen muisto mieleen.
V
Heinärannan vallesmanni istui vieraittensa kanssa virkahuoneessaan hauskasti jutellen.
Oli syyskuu menossa, sillä juoksukilpailusta oli pari viikkoa kulunut. Paikkakunnan lehdessä »Tunturissa» oli ollut seikkaperäinen selostus kilpailusta. Sen oli opettaja Jatko laatinut ja värittänyt kilpailut kerrassaan loistaviksi, ylistäen Heinärannan herroja ja heidän palavaa urheiluintoaan.
Tosin oli kilpailujen jälkeisinä päivinä kuulunut ankaroita arvosteluja kristittyjen puolelta, ja herrojen syyksi oli koko hullutus pantu. Oli vallesmanni saanut kuulla, että kantelukirjelmä pannaan kuvernööriin ja valitetaan herrain hullutuksista. Mutta hän ei ollut kuulemistaan millänsäkään. Eipä siinä ollut kenellekään sattunut mitään vahinkoa. Vanha Janne oli hyvitetty, eikä hänellä ollut mitään kantelemista. Ja kaikki juoksijat olivat olleet tyytyväisiä.
Kaksi viikkoa oli jo kulunut, eikä asiasta kuulunut tuon kummempaa. Ja nyt kun herrat taas olivat koolla ja illan kuluksi maistelivat totia, tuotiin vallesmannin posti, virkakirjeitä ja sanomalehtiä vahva pinkka.