Niin Mikko mietti sinä aamuna, jona kokouksen piti Rantalassa alkaa. Hän oli päättänyt, ettei hän' lähde koko kokoukseen, että saapi tuon sitten kuulla, mihin päätetään rakentaa. Mutta nähtyään, että Rantalaan päin meni paljon väkeä, otti hänkin suksensa ja läksi hiihtelemään.
Tänään tuntuikin hän aika virkulta. Hän oli edellisenä iltana saanut Varpumäen Mantalta kannun sakeata piimää ja syönyt sen yhdellä kertaa. Surkeaa oli muuten elämä ollut Varpumäessä koko syystalven, ja minkälaiseksi vielä menee ennenkuin sydänkuut on eletty. Talolliset olivat hekin puolestaan alkaneet kiukkuilla mökkiIäisille eivätkä myyneet maitoa mistään hinnasta, ja mökkiläiset eivät kurnaalista huolineet. Monta viikkoa oli Mikkokin elänyt leivällä ja silavalla ja käyttänyt vettä kasteena. Mutta sitten yhtäkkiä tuli sisus niin kipeäksi, että aivan oksennutti ja vuoteeseen piti panna. Mutta ei sittenkään Mikko pannut kurnaalia suuhunsa, vaan taisteli miehuullisesti elämän ja kuoleman välillä… Mieli kyllä teki, kun näki Einon ryystävän kurnaalipiimää, jota Ojalaisesta kesätyötä vastaan sai ja joka näytti sakealta ja makealta… Mutta ei antanut Mikko perään, vaikka kuoleman kalpeana makasi…
Ja pelastus vihdoin tuli. Varpumäen Mantan lehmä poiki, mutta alkoi heti poi'ittuaan kitua ja lypsi verrattain vähän. Sen verran oli Mikko kuitenkin Mantalta vanhanajan piimää saanut, että pääsi entiseen miehuuteensa. Eipä ollut tuntunut Mikonkaan elämä näin raskaalta koskaan ennen. Ennen tuota kuitenkin sai syödä piimää joka kerran vatsansa täyteen, — silloinkin vielä, kun muissa kylän taloissakin kurnaalia särvittiin. Siihen aikaan oli Iso-Herrala maailman paras talo. Talvella sai velaksi piimää vaikka kuinka paljon, ja keväisin sen myllynjauhatuksella maksoi… Nyt ei ollut Herralan ovea aukaissut siitä päivästä alkaen, kun Herralasta maito meijeriin vietiin…
Mikko hiihteli verkalleen ja oikaisi menemään mökiltä mökille. Surkealta näytti. Ei ollut puitakaan. Useassa mökissä ei ollut kuin pari kolme tuoretta rankaa porrasten edessä, halkopinosta ei näkynyt jälkeäkään. — Miten käy, jos näin pakkaset jatkuvat ja vielä kipakammiksi käyvät?
Hän tarkasteli joka mökin puuvaroja ja iloitsi mielessään, että hänellä kuitenkin oli vankka pino kuivia halkoja pirtin päässä, ja kaksi pinoa oli vielä metsässä…
Varpumäessä oli Manta pihalla, ja nähtyään Mikon alkoi hän selittää, että hänen lehmänsä ehtyy ja ehtyy ja syöntikin alkaa huonota.
Osaaottavana kuunteli Mikko, ja kun Manta arveli, että joku paha ihminen oli ehkä hänen lehmänsä noitunut, niin Mikko sanoi kuulleensa, että se karjakko, joka kierteli kylästä kylään, talosta toiseen, oli Ojalaisessa lehmän ruokkoa järjestämässä ollessaan lausunut uhkauksen, että kyllä syövät Varpumäen mökkiläiset vielä tänä talvena kurnaalia, vaikka Varpumäen Mantalla olisi kolme lehmää…
»Kuuluu olevan noidan sukua se karjakko, Kemijärveltä, mistä lienee», lisäsi Mikko.
Manta kuunteli kalpeana ja sanoi sitten:
»Jo meni tämä maailma niin pilalle, etteivät täällä enää syyttömätkään saa rauhassa olla…»