Marraskuu oli kulumassa, ja kokous oli kuulutettu römppäviikon lauantaiksi Heinärannan Rantalaan, jossa osuusmeijeri nyt oli vuokrahuoneisiin sijoitettuna.
Varhain aamulla jo heräsi Erkkilän Anaski Sipillan kylästä ja heti herättyään muisti, mikä päivä oli alkanut. Muina aamuina tapasi hän loikoa vuoteella ja tupakoida kunnes kahvi oli valmis, mutta nyt nousi hän jo ennen ylös ja näytti liikkuvan tavallista vikkelämmin. Housutkin veti jalkaansa niin näppärästi, ettei emäntä muistanut koskaan ennen Anaskinsa niin joutuisasti housuihin päässeen.
»Mihin sinulla nyt kiire on… vasta tässä sain tulen pannun alle», sanoi hän.
»Keitähän kahvi sukkelaan», vastasi isäntä, hakien kenkiään. »Toimita sitten, että saan pestä silmäni, ja laita jotakin syötävää…»
»Mihin sinä sitten…?»
»No meijerikokoushan on tänään Rantalassa…»
Nyt muisti emäntäkin. Olihan asiasta puhuttu monta viikkoa, ja kuitenkin oli häneltä päivä unohtunut! Hän lisäsi tulta pannun alle, nouti Anaskille uuden takin ja kaulahuivin sillä aikaa kun Anaski pani kenkiä jalkaan.
»Saisi nyt kuulla, kuinka käypi? Joko panevat meijerin kuitenkin
Pikku-Herralaan», arveli emäntä.
»Kyllä siinä vaan luja vastaan pannaan», sanoi isäntä, irvillä ikenin kiskoen kenkää jalkaansa. »Ne luulevat Mallikylän ja Heinärannan miehet, että he aina saavat puolensa päälle, mutta kyllä siellä nyt yrittävät muutkin…»
Anaski oli jo sillä luonnolla, että olisi pystynyt aloittamaan väittelyn kenen kanssa hyvänsä. Hän sai kengät jalkaansa, nousi ja kävi pesemään kasvojaan patapenkille asetetussa vadissa.