Maaherra alkoi hommata kotia lähtöä, samoin hänen koko joukkonsa. Mutta ennenkuin ehtivät pihasta lähtemään, tuli Erkkilän Anaskikin ulos pirtistä, ja hänen jälessään muut Sipillan kyläläiset ja järvikylien miehet, jotka Anaskia kannattivat.
Ollin-Mikko iloitsi sydämensä sisimmässä, että kokous näin nolosti loppui. Hän muisti Varpumäen Israelin unta ja alkoi todella uskoa, että se uni merkitsi meijerin häviötä.
Poltellen piippuaan hän katseli pihalla niin kauan, että kaikki kokoukseen saapuneet olivat poistuneet. Silloin hänkin hyvillään hyppäsi suksilleen ja läksi kotiaan päin hiihtelemään, tulolatuaan noudattaen.
Kun Mikko saapui kotiaan, oli Eino raitilla. Mutta pirtti oli lämmin ja mieluinen, ja uunin päällä oli helisevän kuivia liesipuita. Kun oli jo hyvin hämy, sytytti Mikko tulen ja istahti sen lämpöiseen loisteeseen. Tuntui nälkä. Hänelle muistui mieleen, että Eino aamulla oli aikonut Ojalaiseen piimää noutamaan. Olikohan käynyt?
Mikko nousi, veti Einon pytyn pöydän alta ja nosti kantta. Oli melkein täynnä Einon pytty. Se oli sitä kurnaalipiimää… Mikko ei malttanut olla maistamatta, ja kun maistui makealta, kiskaisi hän koko kauhallisen suuhunsa.
Silloin tuli hänelle semmoinen nälkä, ettei hän enää hallinnut luontoaan. Hän haki rasiastaan silakoita, paistoi niitä pitkän vartaallisen ja rupesi syömään, nostaen Einon piimäpytyn pöydälle.
Ja hän söi miehen lailla ja ryysti Einon pytystä kurnaalia päälle. Oli ollut kerrassaan mielettömyyttä se, että hän oli piimän puutteessa itseään kiduttanut, kun kurnaali näin hyvänmakuista on, — mietiskeli hän syödessään. Ei se semmoisen ihmisen sisus, joka on elinaikansa karjanantia saanut, tule täyteen, vaikka mitä saisi, kun ei piimää saa.
Hän ryysti kauhallisen kerrallaan, ja kun hän vihdoin tunsi, että nyt alkoi vatsa olla täysi, oli Einon pytty aivan tyhjä.
Mutta hän oli nyt peräti tyytyväinen, röyhteli ja tuumi, että nytpä on mies taas mies. Hän pani kannen paikoilleen ja nosti Einon pytyn pöydän alle.
— Saatanpa ostaa Einolle sijaan, — lohdutteli hän itseään, pani piippuunsa ja läksi muihin mökkeihin kertomaan uutisia meijerikokouksesta.